Kemiläismaalivahti Anssi Jaakkola mukana taistelemassa noususta Valioliigaan

12.5.2017


Lähde: Lapin Kansa 

Toimittaja: Juha Lampela
 

Kemiläismaalivahti Anssi Jaakkolalla on seuransa Readingin kanssa edessä kauden huipennus, kun joukkue aloittaa lauantaina nousukarsinnat Valioliigaan.

Jaakkola on saanut tottua Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Championshipissä pelaavan Readingin riveissä kakkosmaalivahdin rooliin. Tie avauskokoonpanoon aukesi syksyllä kolmessa liigacupin pelissä, mutta sarjadebyytti on vielä tekemättä.

–Eihän se kakkosmaalivahdin rooli ole mitenkään herkullinen Olen kuitenkin pyrkinyt hoitamaan oman roolini ammattimaisesti ja pitänyt itseni kunnossa, jotta olen valmiina kun käsky käy, Jaakkola kertoo puhelimitse Englannista.

Omanilainen Ali Al-Habsi, 35, pelasi Readingin maalilla kaikki 46 sarjaottelua. Al-Habsin vahvasta kaudesta kertoo sekin, että joukkueen kannattajat valitsivat hänen vuoden pelaajaksi.

–Vaikka olisin ollut koko kauden täydessä pelikunnossa, niin vaikea hänet olisi ollut syrjäyttää, Jaakkola myöntää.

Jaakkola oli polvivaivojen takia sivussa loka-joulukuussa sekä maaliskuussa. Vammojen takia hän joutui jättämään väliin myös A-maajoukkuekomennukset.

Jaakkola olisi ilman loppuvuoden loukkaantumista päässyt tolppien väliin todennäköisesti liigacupissa Arsenalia ja cupissa Manchester Unitedia vastaan.

–Ne olisivat olleet tietysti isoja pelejä. Harmittaahan tämä, kun minulla ei ole aiemmin uralla ollut isompia loukkaantumisia.

Reading kohtaa nousukarsinnan ensimmäisessä vaiheessa lontoolaisen Fulhamin kaksiosaisessa ottelussa. Ensimmäinen ottelu on lauantaina Lontoossa ja toinen tiistaina Readingissä.

Kohtaamisen voittaja pääsee taistelemaan noususta otteluun, jossa vastustaja tulee taisteluparista Huddersfield-Sheffield Wednesday.

Suoraan Valioliigaan Championshipistä nousivat Newcastle ja Brighton.

Reading sijoittui sarjassa kolmanneksi ja Fulham kuudenneksi. Tästä huolimatta Fulhamia pidetään Jaakkolan mukaan hienoisena suosikkina.

–Fulham aloitti kauden vaisusti, mutta on ollut loppukaudesta hyvässä vireessä, Voitimme heidät kotipelissä 1-0, mutta hävisimme vieraissa 0-5. Nyt pitää onnistua vieraissa, jotta saamme hyvät lähtökohdat kotiotteluun.

Edellisen kerran Reading pelasi Valioliigassa kaudella 2012-13.

Reading pelasi sarjassa tasaisesti ilman notkahduksia ja tappioputkia.

–Olimme suurimman osan kaudesta sijoilla 3-5.

Hyvä kausi näkyy tietysti myös yleisömäärissä. Otteluissa on ollut noin 20 000 katsojaa ja kauden huipentaviin peleihin odotettavissa on täysi tupa eli 25 000 katsojaa.

–Vahva jalkapallokultturi näkyy täällä Englannissa siinä, että Valioliigaa alemmillakin tasoilla katsojamäärät ovat isoja.

Jaakkolalla, 30, on Readingin kanssa sopimus vielä ensi kaudesta.

–Kun kausi on ohi, niin pitää istua alas miettimään jatkoa ja keskustella seuran kanssa. Paljon riippuu totta kai siitä, mikä on ensi kauden sarjataso. Ei minua hirveästi innosta pelata toista kautta kakkosmaalivahtinakaan, Jaakkola puntaroi.