FC Kemi luopuu B-junioreiden valtakunnallisesta ykkösdivisioona paikasta

10.5.2016

FC Kemi edusti ainoana poikajoukkueena Meri-lapin aluetta valtakunnallisessa B-juniorisarjassa. 

FC Kemin taustat työskentelivät hikihatussa pitääkseen alueen B-juniorijalkapalloilun Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja on erittäin harmissaan, ettei alueelta löytynyt yhteistyöhalukkuutta pelaajapulasta kärsivän joukkueen tukemiseksi. Tuloksellisesti pelit olisivat hyvinkin jatkuneet, mutta pelikuorma olisi noussut liian korkeaksi useimmille pelaajille.

FC Kemi haluaa kuitenkin kiittää PS Kemiä yrityksestä saada jo tälle kaudelle siirrettyä B-junioreiden toiminta seuran alaisuuteen ja toivoo, että jatkossa alueella voidaan puhaltaa yhteen hiileen nuorten pelaajien kehittämiseksi. 

FC Kemi jatkaa kuitenkin tuloksellista tekemistä B-junioreiden piirinsarjassa ja osa pelaajista pääsee nyt hakemaan myös peliaikaa FC Kemin edustus ja A-junioreissa. Tällä takaamme pelaajille selkeän kehityspolun oikean tasoisissa joukkueissa sopivalla rasitustasolla.

FC Kemin A-juniorit, jatkavat edelleen valtakunnallisessa sarjassa.

FC Kemi on saavuttanut viimeisen viiden vuoden aikana useita kertoja paikan A-ja B-junioreiden SM-karsinnassa/1-divisioonassa. A-juniorit jatkavat vielä tätäkin perinnettä ainoana joukkueena Meri-Lapin alueella. 

FC Kemin kausi B-junioreissa on ollut kuitenkin jo menestys sillä se saavutti Suomen Mestaruuden keväällä pelatuissa Futsalin SM-kisoissa, sekä myös viime syksynä Kroatissa pelatussa kansainvälissä futsal turnauksessa tuomisena oli kultaa. Kyseistä turnausta ei ole koskaan aikaisemmin voittanut Suomalainen joukkue.