Viikonlopusta ja hieman syksystä

9.11.2015



Viikonlopusta ja hieman syksystä
 

FC Kemi pelasi U21 joukkueella lauantaina Jyväskylässä ensimmäisen U21 Liiga turnauksen ja aloitti pelit kuten hallitsevan Suomen Mestarin pitääkin, voittamalla molemmat ottelunsa. Ensimmäisessä ottelussa TaPa kaatui 6 – 0 ja toisessa ottelussa KaDy 12-1.

Sunnuntaina FC Kemin Edustus kohtasi viikon sisällä toisen kerran KaDy Futsal Edustuksen, ja ottelu päättyi hurjien vaiheiden jälkeen varsinaisella peliajalla 2 – 2 ja lisäajan jälkeen 3 – 3. Rangaistuspotkuilla KaDy vei lisäpisteen.

 Valmentaja Kalle Huuskon mietteet viikonlopusta
 

Saimme avattua U21 Liigan mallikkaasti kahdella voitolla. Yhteispeli ei vielä sujunut haluamallamme tavalla ja tulosten takana oli enemmän yksilöiden onnistuminen kuin joukkueena onnistuminen. Mikäli haluamme taistella todella toisesta perättäisestä Suomen Mestaruudesta, täytyy joukkueen pelaamiseen löytyä punainen lanka. Toki on hienoa, että meillä löytyy hyviä yksilöitä ja niitä jäi kotiinkin kymmenkunta, mutta isot pelit voitetaan kuitenkin yhtenäisellä sapluunalla. Tähän tulemme valmennusjohdon kanssa tarttumaan harjoituksissa. Pelaajan pitää tiedostaa, ettei seuramme edustusjoukkueeseen ole paikkaa tarjolla, mikäli ei anna vahvoja näyttöjä U21- tai U17 –joukkueissa. Seuramme toiminta on jo sillä tasolla, ettei joukkueissa ole enää sijaa pelaajille, jotka eivät keskity kehittämään itseään jalkapallossa / futsalissa. Pidämme kyllä kaikista pelaajista huolen, mutta Suomen huipulle pyrkiville pelaajille pitää taata työrauha. Osan pelaajista pitää alkaa keskittymään paremmin harjoitteluun, eikä vain selitellä ja puhua miksi jotain ei tapahdu. Häviäjillä on aina selityksiä ja voittajille toimintasuunnitelma kirkkaana mielessä niin yksinkertaisissa harjoitteissa kuin pitemmässä harjoittelusuunnitelmassa.

Su ottelusta ja vähän muustakin
 

Viikko sitten haastoimme KaDyn hyvin, mutta hävisimme 3 – 0, eikä selittelylle ollut sijaa. Ottelu kuitenkin antoi valmennusjohdolle vahvan luottamuksen tulevasta. Tiellä jolla olemme tuottaa varmasti tulosta, mutta kuinka nopeasti sitä on vaikea arvioida. Tavoitteenamme on murtautua kahden – kolmen vuoden sisällä mitalisijoille. Sunnuntain ottelu antoi tästä jo osviittaa, sillä varsinkin ensimmäisellä puoliajalla KaDy ei pysynyt tempossa, eikä kyllä taidollisessakaan pelissä perässä. Toiselle puoliajalle tiesimme kyllä valmennusjohdossa miten KaDy tulee nostamaan Juha-Matti Savolaisen viidenneksi pelaajaksi. Sen puolustaminen toimikin 7 min, mutta pari yritystä tyhjäänkään maaliin ei pelaajiltamme tällä kertaa onnistunut. 3-0 ja peli olisi alkanut olemaan paketissa, mutta Kady näytti mitä kokemus on ja tuli väkisin tasoihin. Jatkoajalla Kady onnistui vielä karkaamaan 2-3 johtoon, mutta kokeneet pelaajat Jussi-Esko Berg ja Keijo Huusko näyttivät nuoremmille pelaajille mallia miten näitä pelejä hoidetaan. 3-3 tasoitus oli todellinen tahtomaali ja osoitti sen tärkeimmän eli joukkue ei tule antamaan periksi valitsemallaan tiellä. Vaikka nuorelle joukkueelle tulee varmasti jatkossakin heikkoja hetkiä, on se valmis uskomaan aina itseensä. Dusan Maticin tuleminen seuraan antaa roimasti meille mahdollisuuksia kehittää joukkueen heikkouksia. Pelaajat tietävät, että pelaajiin luotetaan ja heihin uskotaan. Seura ei siis hanki heikolla hetkellä ulkomailta läjää pelaajia vaan uskoo omaan tekemiseen ja pelaajien määrätietoiseen kehittämiseen unohtamatta seuran ja valmentajien kehittämistä.

Viiden ottelun jälkeen 7 pistettä ja ainoastaan yksi hävitty peli varsinaisella peliajalla, ei ollenkaan huono aloitus nuorilta pelaajiltamme, mutta haluan vielä toistaa itseäni. Pelaajien täytyy valita kehittymisen ja keskittymisen tie. Mikäli jossain todella haluaa ammattilaiseksi, ei voi antaa sijaa selittelylle. Pitää katsoa peiliin ja päättää olenko menestyjä vai selittäjä. Olivat tavoitteet sitten jalkapallossa tai futsalissa eivät seuranverkkarit vielä pelimiestä tee. Pelaajiemme taitotaso ja urheilullisuus ovat edellä muita liigan keskivertopelaajia, mutta oikeiden valintojen tekeminen niin yksittäisessä harjoitteessa kuin kokonaissuunnitelmassa ovat selittelyn tasolla. Seuramme tavoitteena on kasvattaa pelaajia jalkapallossa PS Kemin riveihin Veikkausliigaan ja Futsalissa omaan edustusjoukkueeseen Futsal-Liigassa ja kuten seuran lähihistoria osoittaa teemme sen ylivertaisesti pelaajamassaamme nähden. Seurassamme on noin 150 pelaajaa ja toistakymmentä heistä pelaa Futsal-Liigaa ja uskon, että lähes kymmenen seuramme kasvattia taistelee paikasta Veikkausliigaan ensi kaudella.  Menestys on valinta, kuten Teemu Tainio on sanonut!

 

Valmentaja Markku Kalermon mietteet viikonlopusta
 

Lauantaina U21-liiga alkoi kahdella ottelulla Jyväskylässä. Kahden helpohkon voiton jälkeen voisi tietysti tyytyväisenä todeta, että kaikki hyvin. Valmennukselle ottelut kuitenkin näyttivät paljon parannettavaa sekä yksilökohtaisessa että joukkuekohtaisessa pelaamisessa. Puolustamisen avainasiat: sijoittuminen, paremman jalan ja syöttölinjojen peittäminen, maltti riistoissa, oman miehen seuraaminen jne. ovat selkeitä kehittämisen kohteita, joita vain riittävillä toistoilla saadaan aikaiseksi. Hyökkäyspelissä varsinkin vastahyökkäysten onnistumisiin on jatkuvasti kiinnitettävä huomiota, kun futsalissa niihin tulee pelin aikana useita mahdollisuuksia.

Sunnuntain liigapeli Kadya vastaan oli mielestäni selkeää eteenpäin menoa edellisviikonlopun vastaavasta Jyväskylässä, jossa siinäkin olimme hyvin pelissä mukana. Puolustuksellisesti varsinkin aiempia puutteita saatiin parannettua. Jyväskylässä vielä oman pallottoman miehen seuraaminen hukkui ajoittain pelkän pallonkulun seuraamiseen ja hyökkääjien merkkaamisten vaihtaminen väärällä hetkellä ei enää toistunut ratkaisevasti sunnuntain pelissä. Jussi-Esko Bergin ja Joona Vetelin saaminen kokoonpanoon lisäsi varsinkin hyökkäyssuuntaan monipuolisuutta ja molemmat kentälliset aiheuttivat jatkuvasti vaaratilanteita vastustajan maalille. Suurin ongelma koettiin 5v4 tilanteessa, jossa vastustaja nosti maalivahtinsa hyökkäysten tueksi. KaDy pystyi pyörittämään ylivoimaa käytännössä lähes kokonaan ilman vaarallisia menetyksiä, jolloin tyhjään maaliin iskeminen olisi ollut mahdollista. Hyökkäykset päättyivät yleensä laukaukseen, jolloin mv tarvittaessa ehti paikalleen tai pahimmissa tapauksissa kahteen maaliin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin lupauksia herättänyt viikonloppu. Oikealla tiellä ollaan. Jatkuakseen se vain vaatii valintoja niin pelaajilta kuin valmennukseltakin.