FC Kemin B-junnuilla onnistunut Futsal-kausi

2.4.2015

FC Kemin B-junnuilla onnistunut Futsal-kausi



Karjalahden Ihmeen 95-vuotisjuhlavuosi sai jatkoa jo menestyksekkäällä futsal kaudella 2014-2015, B-junioreiden saavuttaessa SM-hopeaa.

 

B-junioreiden pitkä kausi futsalissa päättyi Tampereella pelattuun lopputurnaukseen 14-15.3.2015.

Pojat toivat tuliaisiksi hopeaa ja kultakaan ei pelillisesti jäänyt kauaksi. Alkusarjassa pelasimme kaksi tasapeliä HIFK ja Lietoa vastaan. Kolmannessa ottelussa saimme jo hieman peluutettua kahden kentän sijasta muitakin poikia ja tuloksena oli 3-1 voitto. Turnauksessa meillä oli mukana 18 poikaa ja heistä jokainen pääsi kentälle, joten saavutus jo sekin. Piirisarjassa poikia pelasi b-junioreissa yli 30 pelaajaa.  

Sunnuntaina välierässä kohtasimme Lekin. Ottelussa olimme vielä 5 min. ennen loppua 1-2 häviöllä, mutta otimme riskin jo tässä vaiheessa ja peluutimme ”reikäpaitaa” nousten tasoihin vielä ennen loppua. Ottelu meni siis rangaistuslaukauskilpailuun ja sen hoidimme tyylikkäästi kaikkien kolmen vetäjän onnistuessa. ( Tuukka Piikarainen, Veeti Lepojärvi ja Niko-Petteri Kuukasjärvi) Viimeisenä vuorossa olleen Niko-Petterin onnistuessa laukauksessaan oli Pirkkahallin lattialla lähes kaksikymmentä poikaa onnesta soikeina. Juniorisarjoissa näkee välillä mitä aidoimpia tilanteita ja tunteita.

 Nämä hetket tuovat mieleeni omat muistot nuorena poikana koetuista pelireissuista. Aina ei voittoja pelkästään ole tullut, mutta kyllä se hetki, kun jotain isoa voittaa, on todella merkittävää näillä nuorille sankareille.

Youtubessa (https://youtu.be/xeue3zBlXQA)  voi hieman aistia tunnelmaa toimihenkilömme malttaessa kuvata voiton riemua edes hieman, ennen kuin kamera löysi itsensä lattialta. Ottelun jälkeen painotin pojille samaa mantraa mitä aikaisemminkin mitään ei ole vielä voitettu ja matka jatkuu. Todellisuudessa oloni oli todella tyhjä ja onnellinen poikien menestyksestä ja tavasta jolla se tuli. Yleensä olen saanut poistua joukkueeni kanssa tappio niskassa rangaistuslaukauskisoista. Nyt tunne oli hyvin erilainen ja tyhjä. Tunne oli kuin olisi jo voittanut koko turnauksen. Näin ei tietystikään ollut, mutta kaikkien vaikeuksien jälkeen tunsin jo varman hopean olevan pojille mestaruus.

Loppuottelussa saimme vastaan toisen pohjoisen joukkueen Ylivieskasta. YPa oli ennakkoon meille unelmavastustaja finaaliin ja pelistä tulikin meille pelillisesti varsin kelpo suoritus, vaikka pelasimme finaalissa tappioasemissa ja välillä johdossa, ei pelaajissa näkynyt mitään jännityksen merkkejä. Pystyimme haastamaan ja pelaamaan taktisesti hyvän pelin. Olin todella tyytyväinen joukkueemme esitykseen H-hetkellä. Ainoa harmillinen juttu oli se, ettei hyvä maalivahtipelimme jatkunut enää finaalissa. Vastustaja sai kolme todella helppoa maalia. Ilman näitä maaleja olisi kultamitalit ripustettu poikiemme kaulaan, mutta kuten olen aina sanonut, kultaan tarvitaan hieman onnea taidonkin lisäksi. Sitä onnea ei meille finaaliin asti riittänyt, mutta tämä ei poista mitään pojilta. Kerrassaan hieno turnaus ja siihen oli hyvä lopettaa kausi. Koko kaudella koimme ainoastaan yhden tappion ja pelattujen pelien maalisuhde näyttää lopputurnauksen jälkeen  121-22, otteluita kertyi 17 kpl, aika jäätävä kausi takana.

Tämä joukkue on TP-47:n, KemPan ja FC Kemin näyttö vahvasta juniorityöstä, ja oikeissa käsissä siitä on saatu leivottua Suomen parhaita taikinoita. Joukkue kohtasi monia ongelmia kauden aikana. Joukkueen treenaamista on muutettu täysin edellisistä kausista ja lopputurnauksessa ykkösnyrkkejä kaatui vielä kalkkiviivoilla rosterista pois. Konsta Jussila sairastui ruokamyrkytykseen perjantaina ja pelit olivat valitettavasti hänen osaltaan pelatut. Myös Ville Uimaniemi pelasi käytännössä ”yhdellä jalalla”, mutta niin vain tämä ryhmä kokosi aina itsensä tappioasemista ja vaikeuksista huolimatta menestykseen. Uusia vastuunkantajia nousi hienosti esiin, esim. Veeti Lepojärven, Tuukka Pikkaraisen ja Niko-Petteri Kuukasjärven otteet paranivat haasteiden kasvaessa. Rangaistuspotkukilpailussa kyseiset herrat eivät epäilleet nostaa kättä pystyyn kysellessäni halukkaita potkaisemaan joukkueen vihdoin näistä karkeloista jatkoon.  Hienoa vastuunkantamista, vaikka paikka ei ole helpoimmasta päästä.

Jatkokaan tällä joukkueella ei näytä huonolta, sillä mukana olleista 9 pelaajaa pystyvät iän puolesta pelaamaan ensikaudellakin B-junioreissa ja lähes 15 pelaajaa jäi vielä kotiin. Vanhemmat pojat pääsevät ensikaudeksi U-20 liigaan ja sieltä tällä kaudella metsästetty Suomen Mestaruus ovat omiaan nostamaan poikien tavoitteita ja itseluottamusta. Edustuksen vielä noustessa täksi kaudeksi Ykköseen ja päästessä heti tulokaskaudellaan Liiga-karsintoihin voisi kautta kutsua onnistuneeksi.

 

Kiitokset kaikille pelaajille, sponsoreille, taustoille ja erityisesti vanhemmille, sillä ilman vanhempien tukea ei nämä menestystarinat ole mahdollisia. Siitä on poikienkin syytä kotona nöyrästi kiittää. Hienoa oli taas todeta useiden vanhempien istuvan katsomossa kannustusjoukoissa.

Itse haluan kiittää Jan Kakkoa, Jarkko Montosta, Keijo Huuskoa ja Markku Kalermoa suuresta avusta yhteisellä matkallamme menestykseen.

Tämä joukkue on nyt käsissäni seuraavat kaksi vuotta ja mitä kaikkea vielä tulemmekaan yhdessä saavuttamaan. Saavutukset tulevat vaatimaan pojilta paljon uhrauksia ja rakkautta lajiin. Meille FC Kemissä tärkeintä on huolehtia jokaisesta yksilöstä ja taata paras mahdollinen ”punainen lanka” uralla. Olemme vasta matkan alussa, mutta yksi mitali on jo kaulaan saatu ja osalle kaksi. Tärkeintä ei kuitenkaan ole saavutus vaan matka niihin ja tuleviin. Paras mittari joukkueelle ja valmentajalle ei ole mitalit vaan montako pelaajaa nousee edustustasolle tai jopa Liigatasolle jalkapallossa tai futsalissa. Itse matka urheilijana tänne asti on säästänyt yhteiskunnalle miljoonia ja tehnyt pojista hyviä veronmaksajia tulevaisuuteen, sehän varmasti on monelle tärkeintä isossa mittakaavassa.

Tästä B-juniorijoukkueesta pääsi U-20 maajoukkueleirille Aleksi Isomäki ja varasijalle Ville Uimaniemi, Niko-Petteri Kuukasjärvi, Konsta Jussila ja Tuukka Pikkarainen.

Ps. Ikäviäkin tunteita ja ajatuksia turnaus toi vahvasti mieleen. Sergei, joka pakotettiin Suomesta palaamaan Kongoon, ei enää joukkueen mukana ollut, eikä päässyt nauttimaan mitalista. Muistan, kuinka Sergei oli poikien mukana toissa vuonna C-junioreiden turnauksessa ja kuinka hämillään hän oli päästessään hotelliin ensimmäistä kertaa yöksi. Nyt Sergei ei hotelleja enää näe, ei pelikavereitaan. Viimeisimmässä puhelussaan Suomeen Sergei kertoi kuinka viereisestä kylästä hävitettiin toista kymmentä ihmistä ja haluaisi äkkiä takaisin Suomeen ja samalla hän vielä jaksoi toivottaa pojille onnea peleihin. Maailma on sairas ja meidän kaikkien pitäisi muistaa kuinka onnellisessa asemassa olemme, että voimme tarjota edes lapsillemme tällaisia mahdollisuuksia. Toivottavasti Sergei sinulla on kaikki hyvin ja pääset potkimaan palloa kyläläistesi kanssa. Hienointa olisi jos pääsisit vielä jonain päivänä palaamaan Suomeen.

Kemissä 31.3.2015
Kalle Huusko