B-juniorit avasivat voittotilinsä KTU:n vieraana

30.5.2010

KTU Kello  2-6  FC-88 Kemi

Tulos: 2 - 6
Puoliaika: 1 - 3

FC-88:n B-juniorit matkustivat sunnuntaina 30.5 Virpiniemen tekonurmelle, jossa vastaan asettui KTU Kellosta. Mukana menossa junioreita oli 18 , eli täydellä miehityksellä päästiin matkaan. Vastassa oli todella isokokoinen ja fyysinen joukkue, eikä kenttääkään voinut pieneksi sanoa. Liekö ottelun ajankohta klo 19.00 ollut pojillemme hieman outo, sillä pelin alku ei hyvää luvannut. Kotijoukkue pääsi jo 6 minuutin kohdalla rankaisemaan FC-88:n pienen uinahduksen jälkeen, ja siirtyi näin 1-0 johtoon. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin ”Sami Huhtiniemi Show”. FC-88 otti kentän haltuunsa koko leveydeltä, siirteli palloa laidalta toiselle lyhyillä syötöillä, ja laittoi näin isokokoisen vastustajan liikkumaan. 13 peliminuutin kohdalla oikealla laidalla jälleen upean pelin pelannut Sami Huhtiniemi viimeisteli loistavalla kaukolaukauksella 20 metristä, ohi yllättyneen maalivahdin, tilanteeksi 1-1. Vain minuutti edellisestä, ja samainen pelaaja yllätti vastustajan maalivahdin lähes identtisellä laukauksella ja siirsi näin FC:n 1-2 vierasjohtoon. FC:n paketti pysyi loistavasti kasassa ja pelaajat liikuttelivat palloa kauniisti läpi puoliajan. Vastustajallakin oli paikkansa, mutta puolustuksessa pelanneet Jani Kähkönen, Matias Wiena, Eetu Pääkkölä ja yksi kentän ehdottomista hahmoista Samuli Lätti pitivät vastustajan, Joona Vetelin avustamana, todellisten maalipaikkojen ulkopuolella. Kun ottelua oli pelattu 36 minuuttia, pääsi vierailijoiden Jimmy Vettainen lisäämään taukojohdoksi vielä 1-3. Esityön tähän maaliin teki Samuli Lätti, joka vei harhautuksillaan KTU:n pelaajaan todellakin ”pihalle”.

Toisella puoliajalla korostui vierailijoiden talven aikana hankittu kunto. Isokokoiset kotijoukkueen pelaajat alkoivat hieman väsyä vierasjoukkueen pyörityksessä. Ja pelikellon näyttäessä 45 minuuttia viimeisteli Sami komean hattutemppunsa. Tästä vain kuusi minuuttia, ja Valtteri Vainionpää jatkoi Jimi Moilasen laukauksen verkon perukoille ja vieraille 1-5 johdon. KTU:n kavennus nähtiin 58 minuutin kohdalla kotijoukkueen tuikattua pallon ohi FC:n maalivahdin. Ottelun viimeisin maali oli jo sitten näyte taktisesta uskalluksesta. Kotijoukkue sai kulmapotkun pelikellon näyttäessä 68 minuuttia. KTU:n nostaessa kaikki pelaajansa vastustajan maalille, nostatti FC:n valmentaja 3 pelaajaansa keskiympyrään. Varmasti topparin tontilla häärinyt Matias Wiena luki loistavasti tilanteen katkaistuaan kulmapotkun, avasi pitkälle ja vapautti Aleksi Juopperin läpiajoon maalivahtia vastaa. Kylmä viimeistely, ja loppulukemat 2-6 olivat valmiit.

Päävalmentaja Kalle Huuskon kommentit pelistä: Kolme sarjapeliä ja kolme kertaa on oltu tappiolla. Siihen pitää tehdä muutos. Peli oli kuin käsikirjoitus edellisistä peleistä sillä erolla, että teimme maaleja paikoista. Sami Huhtiniemi pelasi jälleen loistavasti. Tyyli jolla Sami pelaa miellyttää kovasti minua. Sami ei anna koskaan periksi ja on alati vaarallinen. Mukava oli myös nähdä Pauli Parkkilan palaavan tosi toimiin. Toppari parivaljakko Matias Wiena ja Eetu Pääkkölä ansaitsevat myös kehut. En ole nähnyt Eetun tekevän vielä ainuttakaan virhettä peleissä. Pojista kuullaan vielä!

 

FC:n kokoonpano:

Ville Järvinen          Jimmy Vettainen
Jani Kähkönen       Ville Juvonen
Matias Wiena          Warek Halimi
Eetu Pääkkölä        Valtteri Vainionpää
Samuli Lätti             Mika Isomaa
Joona Veteli             Pauli Parkkila
Joni Berg                  Jani Impiö
Jimi Moilanen           Aleksi Juopperi
Sami Huhtiniemi      Elias Ainonen