B-junioreille niukka tappio

20.7.2010

TP-47 P94/95 Tornio 2 – 1   FC-88 Kemi

Tulos: 2 - 1
Puoliaika: 0 - 0

FC-88 B-juniorit kärsivät pitkästä aikaa tappion oman ikäluokkansa joukkuetta vastaan tiistaina 20.7.10 Tornion länsirannalla pelatussa harjoituspelissä. Vastassa oli TP-47 nuorempi B-juniorijoukkue.

Ottelun alku oli kotijoukkueen hallintaa, mutta varsin pian ottelu kuitenkin tasoittui. Ensimmäinen puoliaika oli maaliton, mutta toisella puoliajalla maalejakin nähtiin. Kotijoukkue onnistui maalinteossa, kun toista puoliaikaa oli pelattu noin vartti. FC-88:n tasoitus tuli, kun peliä oli jäljellä reilu 15 minuuttia. Vieraiden maalista vastasi Sami Huhtiniemi. Kotijoukkue TP-47 vei kuitenkin tiukan väännön nimiinsä aivan ottelun loppuhetkillä kesken FC-88 painostuksen. Maalikehikoita lähemmäksi pojat eivät kuitenkaan enää päässeet, ja näin loppulukemat 2-1 jäivät voimaan tuomarin viheltäessä pilliin pelin päättymisen merkiksi.

FC:n pelaajista onnistujiin laitettakoon maalin viimeistellyt Sami Huhtiniemi, keskikentän Jani Kähkönen sekä Joona Veteli, ja laidalla pelanneet Jimmy Vettainen sekä -96 joukkueesta lainassa ollut Wonderful ”Väinö” Maw.

Päävalmentaja Kalle Huuskon kommentit pelistä:

Ensimmäisenä nostan hattua vastustajalle, että pelasivat peliä alhaalta lyhyillä syötöillä, ja toiseksi nostan esille vastustajien Aleksi Gullstenin, joka oli lähes pitelemätön. Jos oma joukkueemme on kokenut huimaa kehitystä, niin on myös TP-47:n joukkue, ja se on oikeastaan meidän molempien seurojen onni, että lähialueelta löytyy kaksi näin kovatasoista joukkuetta. Saamme pelata kovia otteluita lähellä ja samalla pitää leikkimielisen kisailun päällä. Tämä varmasti kehittää poikia entisestään.

Peli ratkesi oikeastaan kahteen alakertamme helpohkoon virheeseen, mutta niistä on hyvä ottaa oppia. Meidän pelistä en ole ollenkaan huolissani, sillä tämä oli jo kolmas kova peli viiden päivän sisällä, ja viides peli parin viikon sisällä. Samalla olemme harjoitelleet 6-8 pallollista harjoitusta viikossa. Olisihan se jo ”Ihme” jos se ei poikien otteissa näkyisi. Mutta jaksoimme silti yrittää pelin voittoa loppuun asti emmekä antaneet väsymyksen viedä voittoa. Siitä nostankin pojille hattua. Onnistujia FC-88:ssa oli todella kypsää peliä esittänyt Jani Kähkönen, Warek Halimi, Sami Huhtiniemi  ja loistavasti pelannut Ville Järvinen.