FC-88 Kemin Akatemia jälleen tuplapelikiertueella

4.9.2011

 

FC-88 Kemi Akatemia matkusti tuplapeleihin 3.- 4.9.2011. Matkaan lähdettiin jälleen hyvin pienellä ringillä erilaisten päällekkäisyyksien ja muiden syiden takia. Kiertueen ensimmäisenä päivänä kohtasimme Pasmajärven Pallon, ja seuraavana päivänä vastassa oli Kolarin kontio.

                  PaPa  3 – 1  FC-88 Akatemia

Tulos: 3 - 1
Puoliaika: 2 - 0

Ottelu käytiin yhdellä divarimme paraskuntoisimmalla kentällä. Ottelu noudatti tuttua käsikirjoitusta edelleen. Pelaajamme hallitsivat kenttätapahtumia, mutta vastustaja teki maalit. Pasmajärvi siirtyi 1-0 johtoon vajaan puolen tunnin kohdalla, ja tästä vain kaksi minuuttia, ja taululla komeili 2-0 kotijoukkueen hyväksi. Nämä olivatkin PaPan ainoat paikat koko ensimmäisellä jaksolla. FC-88:lla oli omat hetkensä, mutta palloa ei saatu verkkoon hyvistäkään paikoista.

Toinen jakso alkoikin sitten lupaavasti. Timo Kurkela kavensi tilanteeksi 2-1 heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla. Tästä vain hetki, ja PaPa:n pelaaja esti selvän maalin kädellä pelaten. Ulosajo, ja pallo pilkulle. Tasoitus jäi kuitenkin näkemättä, sillä tuomittu rangaistuspotku kilahti ylärimaan. Tästä vain kaksi minuuttia, ja Ville Juvosen laukaus osui myös ylärimaan. Kovan painostuksen päätteeksi PaPa pääsi kuittaamaan harvoista tilanteistaan loppunumeroiksi 3-1.

             Kolarin Kontio 8 – 2  FC-88 Kemi Akatemia

Tulos: 8 - 2
Puoliaika: 5 - 2

Sunnuntain pelissä nähtiinkin sitten toinen ääripää peleistä. Kolari hallitsi peliä huonokuntoisella Kolarin keskuskentällä. Pelaajiemme jaloissa painoi edellispäivän peli, eikä jalkoja saatu enää liikkeelle. Kontio vei peliä, ja yritimme laittaa kampoihin minkä pystyimme. Kontio rankaisi hyvällä prosentilla paikoista. Toki paikkoja oli molemmilla, ja Ville Juvosen ja Valtteri Vainionpään osumat olivat todella hienoja. Kotimatkalle lähdettiin kuitenkin tappio niskassa, mutta jälleen kahta kokemusta rikkaampana.