Raportti: FC Kemi Edustus - OPS-j

5.9.2012

Raportti: FC Kemi - OPS-j

 

FC KEMI HAUTASI OPS-J:N NOUSUHAAVEET

FC Kemi kohtasi OPS-j:n nyt jo kolmannen kerran voittojen oltua tasan joukkueiden keskinäisissä otteluissa. Vierasjoukkue saattoi elätellä vielä nousuhaaveita ennen ottelua, mutta FC Kemin voitto 3-1 (0-0) lukemin hautasi ne lopullisesti. Näin Tervarit varmisti nousunsa kakkoseen jo muutama kierros ennen sarjan loppua.

Itse peli eteni ensi jaksolla tasaisissa merkeissä kummankaan saamatta varsinaisia huippupaikkoja aikaiseksi FC Kemin yhtä lukuun ottamatta. Aleksi Uimaniemen hienosta kulmasta Tuomas Isteri pääsi takatolpalta ohjaamaan tyhjään maaliin, mutta ei kelvannut. Tauolle mentiin 0-0 lukemissa.

Toisella jaksolla kotijoukkue sai hieman syöttöpeliään paranemaan ja pystyi siirtämään pelin painopistettä yhä useammin kohti vieraiden maalia. Pallo pomppi jo kerran 50 min kohdalla OPS-j maaliviivan tuntumassa, ennekuin avausmaali syntyi viisi minuuttia myöhemmin. Tobias Wiena harhautti ensi vastustajan ja sen jälkeen laukoi 16-rajalta pallon maalin alakulmaan. Lopullinen ratkaisu saatiin 63.minuutilla, kun veljeksistä toinen, Matias Wiena, niittasi pallon maalin kattoon lähietäisyydeltä. 3-0 syntyi Ville Juvosen hienon syötön löydettyä Jimi Moilasen takatolpalta. Vastustajien kosmeettinen kavennus syntyi yliajalla.

 

Kokoonpano: Andrei Poperezhai: mv, Henri Halvari, Henri Kupari, Aleksi Uimaniemi, Jani Kähkönen, Joel Keloneva, Artturi Sieppi, Tuomas Isteri, Sami Huhtiniemi, Tobias Wiena, Tuomo Salmela.

Vaihdossa: Ville Valli: mv, Matias Wiena, Mikko Lapa-aho, Ville Juvonen, Rene Kesonen, Jimi Moilanen.

 

Valmentajan näkökulmasta:

Tästä pelistä tavoitteena oli tulos. Vaikka jo useammassa ottelussa tietyt asiat olivat loksahtaneet kohdalleen taktisessa mielessä, niin tulos oli silti jäänyt heikoksi. Pienten asioiden parantuminen, tahtotaso hyökkäys kolmanneksella ja ensimmäisen maalin tekeminen olivat tämän pelin ratkaisseet tekijät. Silti lukemattomat syöttövirheet ja hävityt kaksinkamppailut kertovat, että vielä on paljon tekemistä. Resepti on yksinkertainen; toistoja, toistoja ja taas kerran toistoja. Jatkuvasti treeneissä teemana olevaan pelin kääntämiseen ei vieläkään löytynyt riittävästi ajatusta, vaikkakin muutamia valonpilkahduksia senkin suhteen nähtiin.

Ilahduttavaa oli junnujen vastuunotto maalinteosta, Wienan veljekset ja Jimi Moilanen. Pelissä esiintyi myös ensi kerran FC Kemin riveissä TP-47:n kasvatti Artturi Sieppi, joka onnistui omassa roolissaan hyvin.