Huh hah huli, turpaan tuli

26.3.2013

Huh hah huli turpaan tuli

 

 

FC Kemin B-juniorit lähtivät kohti Ylöjärven SM-turnausta hallitsevina Suomen mestareina. Kotiin tuliaisina oli tällä kertaa vain puolivälierä tappio. Aloitimme päivän hyvin levänneinä ja voiton tahtoisina. Ensimmäisessä ottelussa kaadoimme JIlveksen 2-6 ja seuraavana taipui EBK 3-2 käsittelyssämme.  Kaikki pelaajat olivat päässeet jo näyttämään kyntensä, mukana oli kolme kentällistä poikia ja puolivälierässä vastaan asettui turnauksen tuleva voittaja YPA.

Tässä vaiheessa voin kokeneena valmentajana ottaa vastuun tappiosta omille harteilleni. Loin otteluun liian itsevarman ja rennon tunnelman poistaakseni ylimääräistä jännitystä joka oli aikaisemmissa matseissa jo hieman nurkan takaa kurkistellut. Tarkoituksenani oli peluuttaa tasaisesti kolmea kenttää ja säästää voimia, jotta jaksaisimme turnauksessa loppuun asti. Ottelu alkoi ja taululla komeili neljän minuutin jälkeen kunnioitettavat 0-4 tappio numerot. Otimme aikalisän ja kerroimme valmennusjohdon kanssa pelaajille, ettei meillä ole mitään hätää jos vain alamme pelaamaan omalla tasollamme ja lopetamme hölmöilemisen omassa päädyssämme. Painotin muutamalle pelaajalle, että jos meinaatte futiksessa tulevaisuudessa pärjätä, niin nyt on se hetki kun voitte ottaa vastuuta ja nostaa omalle esityksellänne muiden pelaajien tasoa. Eipä aikaakaan kun Topias Wiena, Paavo Jokinen, Do Khupeh, Aleksi Peltoperä, Samuli Sanaksenaho ja Joni Lehosmaa napsivat minuutti minuutilta tilanteen tasoihin. Pelin ollessa 4-4 ja vastustajan ottaessa aikalisän kuulimme myös maalivahtimme Ville Vallin ”kuolemattoman lausahduksen” ja samalla osoituksen pelaajien nousseesta itseluottamuksesta. Nousenko viidenneksi pelaajaksi mukaan hyökkäyksiin?

Aivan peli oli juuri saatu tasoitettua 4-4 tilanteeseen ja paraati osasto oli kuormittanut itsensä kuoleman kieliin, niin maalivahtimme sanoo, että eiköhän ratkaista koko homma. Tämä kertoo kyllä huimasta itseluottamuksesta ja arkajalka valmentajasta, sillä en missään nimessä halunnut siinä tilanteessa riskeerata peliä. Ehkä olisi kannattanut, sillä YPA siirtyi 4-5 johtoon joukkojemme ottaessa hieman happea rankan takaa-ajon jälkeen. No toivuimme tästäkin ja nousimme 5-5 tilanteeseen ja loimme tukun maalipaikkoja. Hirmu takaa-ajon aloittanut Topias Wiena pisti vastustajan joukot muutamaan otteeseen solmuun, mutta maalipuut estivät FC Kemiä marssimasta jatkoon. Myös Do Khupen muutamat tilanteet maalivahti selvittä taidolla ja tuurilla maaliviivalta. Näin pelikellon näyttäessä täyttä aikaa jouduimme rangaistuspotku kilpailuun. Tässä ei onnetar ollut meillä mukana ja kuudesta laukauksesta viisi tehtyä maalia ei riittänyt jatkoon vaan vastustaja oli parempi.

 

Yhteenveto turnauksen annista:
Olen todella harmissani poikien puolesta mitalin tai oikeastaan kultamitalin lipsuessa käsistämme pois. Olisin suonut näillekin pojille kultaa ja mammonaa. Toisaalta saimme jotain mitä edes rahalla ei voi saada, nimittäin KOKEMUSTA. 0-4 tappioasemasta nousu ja pelaajien näyttäessä mitä on todellinen itseluottamus ja tilanteenhallinta. En voi kuin ihailla poikien voimavaroja ja henkisiä kykyjä nousta tuollaisesta sillasta. Toisaalta jos voit voittaa samassa pelissä 5-0 ja hävitä 0-4 niin paljon on vielä puolustus suuntaan parantamista, mutta sen muokkaaminen on meille Suomalaisille se helpoin työ. Reissu antoi varmasti pelaajille paljon ja he ovat nyt henkisesti rikkaampia pelaajia. Ilman karvasta tappiota ei voi tulla todelliseksi voittajaksi, tai ei ainakaan osaa arvostaa sitä tarpeeksi. Olen varma, että tappio vain vahvisti poikia futiksen SM-karsinnan kuoleman peleihin. Ja muistetaan, jotta voi hävitä Suomen mestaruuden, täytyy olla jo saavuttanut jotain.