Edustus selkeään voittoon HauPasta

14.9.2013

Edustus selkeään voittoon HauPasta

 

Sarjataulukossa FC Kemin yläpuolella olevat kolme joukkuetta olivat olleet läpi kauden vaikeita vastuksia. Ennen illan peliä kaikki kärkikolmikkoa vastaan pelatut ottelut olivat päättyneet tappioon. Mutta perjantai ja 13. päivä muutti kaiken. FC Kemi löylytti hurjassa vireessä ollutta sarjakakkosta HauPaa peräti 5-1 (1-1) lukemin. Sauvosaaren iltavalaistuksessa pelattu ottelu kääntyi lopullisesti kotijoukkueella toisella jaksolla. Pelin alku oli HauPan, eikä FC:n ylhäältä alkanut prässi oikein toiminut. Keskialue tyhjeni liikaa ja HauPa sai pelattu pallon liian helposti vaarallisille hyökkääjilleen. Niinpä 20min. kohdalla vieraat siirtyivät 1-0 johtoon Toni Tuomisen viimeisteltyä. Muutenkin HauPa sai muutamia paikkoja kotijoukkuetta enemmän, mutta tässä vaiheessa maalivahtina ollut b-junnujen Aleksi Tammela piti joukkuetta pystyssä mainioilla otteillaan. Pikku hiljaa FC Kemikin sai hieman pelistä kiinni ja Mikko Lapa-aho tasoitti tilanteeksi 1-1  hieman ennen taukoa.

Toiselle puoliajalle FC muutti hieman taktiikkaa ja antoi vastustajalle enemmän tilaa omalla alueellaan. Tämä toi riistojen jälkeen taas tilaa hyökkäyskolmannekselle ja sen kotijoukkue todella hyödynsi. Pelin 55. minuutilla Mikko Lapa-aho teki illan toisen osumansa Samuli Lätin keskityksestä. Vain kolme minuuttia myöhemmin kotijoukkue pelasi todella tyylikkään vastahyökkäyksen, kun riiston jälkeen löydettiin keskeltä Iiro Vanha, joka käänsi pelin toiseen laitaan Jani Kähköselle. Tämä keskitti lujan maalille, jossa Tuomo Salmela viimeisteli varmasti 3-1 lukemat. Lopullinen selkärangan murtuminen vastustajalla taisi tapahtua  62. minuutilla, kun hienon pelin pelannut Aleksi Tammela kruunasi iltansa ottamalla rangaistuspotkun kiinni. FC päätti iltapuhteen kahteen tyylikkääseen vastahyökkäysmaaliin, joista ensin Iiro Vanha ja sitten Ville Juvonen Paavo Jokisen upeasta syötöstä sinetöivät pelin loppulukemat.

Kokoonpano: Aleksi Tammela, Henri Kupari, Teemu Kemppe, Jani Kokkila, Samuli Lätti, Mikko Lapa-aho, Iiro Vanha, Sami Huhtiniemi, Jani Kähkönen, Teemu Lantto, Tuomo Salmela. Vaihdossa: Ville Valli, Ville Juvonen, Eetu Pääkkölä, Joni Berg, Paavo Jokinen.

Valmentajan näkökulmasta:

Hieno voitto pojille. Vaikka tavoiteltu taktiikka ylhäältä prässäämisen avulla pallonhallinnan saamiseksi ei toiminutkaan toivotulla tavalla, oltiin nöyriä ja löydettiin tähän peliin sopiva pelitapa omia vahvuuksiamme hyödyntämään. Maalipaikkoja oli toisella jaksolla runsaasti ja onneksi välillä ruutikin oli kuivaa. Hienoa oli myös yhtä aikaa sekä kokeneiden että nuorten pelaajien onnistumiset. Tähän voisi luetella vaikka kaikkien nimet, mutta ne näkyvät jo ylempänä. Aleksi Tammela oli nyt vakuuttava edustuksen maalissa. Kaikkiaan peli viime aikoina todella murskaavasti pelannutta HauPaa vastaan antoi uskoa tulevasta ja ensi kaudesta. Edustuksen rinkiin on lisänä nousemassa useita lahjakkaita b-ikäisiä pelaajia, jotka yhdistettynä nykyiseen antavat mahdollisuuden ihan lähikausina tavoitella paikkaa sarjatasoa ylempää.